-
Paljon oppikirjat maksavat lukiossa sekä ammattioppilaitoksessa yhtenä lukuvuotena?
Eli paljon maksaa kaikki oppikirjat yhtenä lukuvuotena lukiossa sekä ammattioppilaitoksessa? Siis, jonkinlainen keskiarvo kustannuksista yhtenä lukuvuotena.
5 vastausta
-
jossain uutisessa oli heitetty luku 1600 euroa kolmen vuoden aikana lukiokirjoille, eli jotain 500 euron luokkaa per lukuvuosi, mikä kuulostaa ihan ok summalta
yksinkertainen matikka, lukiossa pitää suorittaa 75 kurssia, ja jokainen kirja maksaa noin 25 euroa, mistä tule 1875 euroa
kirjoja kannattaa ostaa käytettyinä, mm. omassa lukiossa oli abien kirjojen kierrätyspäivä, missä abit möi vanhoja kirjoja muutamalla eurolla kappale -
Minulla taas maksoi noin 50-60 euroa. Käytettynä kannattaa harkita ostaa koska silloin saa halvemmalla.
-
itse ostin ammattikouluun tieto ja tietoliikennetekniikan 1 vuodelle 2 kirjaa
toisen käytettynä (20e lukukirja) ja toisen uutena (35e tehtäväkirja)
tosin tehtäväkirjaa en käyttänyt laisinkaan joten olisin voinut säästää tuon 35e vielä siinä
muihin aineisiin ei ollut tarvetta hankkia kirjoja (atot,mm matikka, äikkä, enkku, kirjan sai tunnilla käteen jos oli tunnilla kirjalle tarvetta.) -
No olen toka vuoden amis opiskelia
ja ostin vaan enkun kirjan noin 30e vittuukan kiinostaneet muut kirja hankinna -
Entä miten ammattikoulussa?
Vastaa kysymykseen
Huom! Ethän vastaa pelkällä linkillä. Vaikka vastaus kysymykseen löytyisikin linkin takaa, tiivistä sen sisältö tähän, jotta lukijan ei tarvitse siirtyä toiseen palveluun saadakseen tarkan vastauksen kysymykseensä.