Mitä tehdä, kun lämminvesivaraaja vuotaa (vähän)?
+3
3vrk sitten viimeksi kävin "konehuoneessa" tsekkaamassa sähkömittarin ja mitään ongelmaa ei ollut. Tänään kävin katsomassa, niin lattialla oli noin 5 litraa vettä valuneena jostain lämminvesivaraajan alta. Kuivailin pyyhkeillä pois ja otin töpselistä irti koko vehkeen, mutta sen kummemmin en sille mitään osannut tehdä.

Apuja? Ei viitsisi ihan ekana soitella putkimiestä paikalle, kun euroja ei nyt ole ihan eka hötkyilyyn pistettäväksi.

7 vastausta

Järjestä:aikapisteet
Nykyiset lämminvesivaraajat melko harvoin vuotaa mistään tiivisteestä, joissain vanhoissa pyöreissä esim. Haato-varaajissa saattoi vastuksen laipan tiiviste alkaa vuotamaan mutta senkin korjaaminen on usein vaikeaa koska siinä vaiheessa pultit ovat jo niin ruostuneet että niiden auki saaminen ehjänä on ongelma.
Jos kyseessä on jokin emalipinnoitetulla säiliöllä oleva varaaja, on hyvin todennäköistä että säiliö on yksinkertaisesti ruostunut puhki, eli jos vesi näyttää valuvan eristeiden välistä voit suosiolla varautua uuden varaajan hankkimiseen.

Ensimmäiseksi kannattaa nyt kuitenkin paikantaa tarkemmin mistä se vesi tulee, eli tuleeko eristeiden välistä, vastuslaipan tiivisteestä, vaiko jostain putkiliitoksista, eli taskulamppu käteen ja varaajan alle kurkkimaan, ja tietenkin ne sähköt pois varaajalta ensin.

Sikaflex-korjaukset painevesipuolella ovat melko epätoivoisia yrityksiä, kun siellä paineet normaalisti ovat 4-5 barin luokkaa, ja varaajassa jopa 10 baria veden kuumentuessa, eli hieman toista kuin jonkin bensatankin paineet.

Jos putkimies käy paikalla tutkimassa missä vuoto on, se maksaa paikkakunnasta riippuen 50 euron paikkeilla/tunti, ja kyllä sen vuodon tunnissa paikallistaa ja arvion tarvittavasta korjauksesta antaa, uusi varaaja sitten onkin 700 eurosta ylöspäin jos kunnollisen rst-varaajan hankit, ja siihen asennus päälle, yleensä 2-4 tuntia

t: putkimies
+9

Kommentoi tätä vastausta

Kannattaa varmaan korjauttaa jos ei vesivahinko innosta
+1

Kommentoi tätä vastausta

Pivaset300kvl vuoti eristeen ja säiliön välistä ,eriste osittain irti säiliöstä ja myös ulkopellistä.
0

Kommentoi tätä vastausta

Varaaja 6v.ikäinen.kondenssivuoto johtuen irtonaisesta eristeestä. Varaaja lämpimässätilassa!!!
0

Kommentoi tätä vastausta

Painehan siellä säiliössä on. Vuotokohdasta pitäisi kuulua siis jonkinmoista pihinää. Ylipaineventtiilin jousi jos on kuoleentunut,niin sieltä saattaa vuotaa hieman vettä. Venttiili on varaajan pohjassa. Pitää suhinaa vuotaessaan. Aika yleinen vika,ainakin meidän taloyhtiössä.
0

Kommentoi tätä vastausta

Kannattaa vaihtaa tiiviste sieltä alta. Tietysti kun paikka on kuiva, niin käyttää sikaflexiä, se kun pelittää vaikka auton bensatankin korjauksessakin.
Mutta, mikä tärkeää laita virrat pois tai ota varaajalle ohjaavan kaapin sulakkeet pois, ettet käräytä vastuksia. Ne on tarkoitettu toimimaan nesteen alla.
Ensin virrat pois ja jos epäröit yhtään, soita asentajalle. Vesi ja virta on tappava yhdistelmä.
-2

Kommentoi tätä vastausta

onko huoneessa laattalattia, vedeneriste ja kaivo? meinaan sitte ei niin hätä oo.
-3

Kommentoi tätä vastausta