Kysy
  • Kotoa pois?

    Olen 15 vuotias ja olen saanut tarpeekseni, että olen perheen vihattu. mitä
    vaihtoehtoja minulla on, että pääsisin täältä mahdollisimman nopeasti pois.
    olen kuullut että jo 16 vuotiaana voi muuttaa pois. vai onko ainoa vaihtoehto
    itsensä tappaminen. tiedän ettei kuulu luultavasti tänne mutta kysäsempä silti...

3 vastausta

  • Me ei voida täältä sua auttaa, mutta herran nimessä otat huomenna yhteyttä koulusi terkkariin yhteyttä ja kerrot hänelle huolesi. Jos tuntuu, että hän ei pysty sua auttamaan niin soitat kaupunkisi sosiaalivirastoon, siellä sitten ohjaavat sut oikealle ihmiselle joka voisi auttaa sua. Myöskin koulusi/terveyskeskuksen lääkärille voit kertoa huolesi.Kaikilla mainituilla henkilöillä on vaitiolovelvollisuus, eli eivät ala heti lähteä soittelee poliiseille tai kotiväellesi jollet niin halua.
    Joka tapauksessa yritä kertoa huolesi jollekin ihmiselle, vaikkapa parhaan kaverisi vanhemmille. Älä jää yksin hautomaan ongelmiesi kanssa. Apua saat.

  • Älä missään nimessä tapa itseäsi! Vedä vaikka mieluumin kunnon kännit. Se helpottaa aina!

  • Ensinmäinen kerta ikinä, että näin tälläisen kysymyksen tällä sivustollo :o
    Koita pärjätä muuta en osaa sanoa. :)

Suosituimmat aiheet

Lisää aiheita

Uusimmat tapahtumat palvelussa

Aktiivisimmat käyttäjät

Näytä koko lista