Oman yrityksen perustaminen alusta asti, yhden opiskelijan toimesta. Mahdoton ajatus, vai "nuorta voimaa" jota pitäisi kannustaa eteenpäin?
-1
Mulla olisi ajatus millaisen firman haluaisin perustaa, se käsittäisi neljä erilaista tuoteperhettä, suunnittelisin ne itse, hommaisin materiaalit muualta, ja rakentelisin niitä itse kotona tai jossain vuokrahallissa, myisin eteenpäin, ajan myötä oma "brändi" nousisi suosioon Suomessa, myöhemmin Euroopassa ja koko maailmassa, luoden minusta oman pikkufirmani toimitusjohtajan, ja useita alamaisia ja tehokkaampia tuotantomenetelmiä samojen tuotteiden valmistamiseen.

Mahdoton ajatus Suomessa, jos 22 vuotias yksi mies haluaa tämän kaiken tehdä? Yliopistolla on joku yrittäjyyskerho, jossa neuvotaan, mutta miten on tilanne yleisesti ottaen? Onko tietotekniikan tuotteita valmistavan yrityksen tilanne Suomessa jo lähtökohtaisesti mahdoton, vai onko tässä jotain ideaakin?

En tiedä taloushallinnosta mitään, ei kiinnosta verojupakat eikä muut. Haluaisin vain suunnitella, kehittää, testata ja markkinoida omia tuotteita Suomeen ja mahdollisesti koko maailmaankin, koska itse näen pienen markkinaraon tällä alalla, jota en kuitenkaan julkisesti mainitse täällä.

Kannustavia ajatuksia, vai tuomitaanko tämä firman idea heti alkuun, ja pitää palata koulun penkille ja hanttihommiin?

3 vastausta

Järjestä:aikapisteet
Ihan ekana sellanen pointti että niitten vero, ym.... olis kyllä syytä kiinnostaa. Huonosti hoidettu firman talous kaataa todennäkösesti kannattavimmankin firman alta vuodessa. Jos mikään tuollanen ei silti kiinnosta niin neuvon sinua hankkimaan yhtiökumppanin joka hoitaa asiat tilitoimiston, verottajan, jne... kanssa.

Ajatus siitä että haluat oman firman perustaa on kuitenkin ihan kannatettavaa nykypäivänä, varsinkin jos oikeasti on tilausta sille mitä aiot tehdä. toisaalta jos haluat vain suunnitella ja tehdä niin voit mennä vieraan palvelukseen suunnittelemaan ja tekemään ilman riskiä jolloin tuotteen onnistuessa saat edelleen palkan kouraan mutta isommat voitot menee sen vieraan firman omistajan taskuun. (veikkaan että tässä kohti sua alko jo jonkun verran kiinnostamaan myös ne raha-asiat).

Nykypäivänä suositellaan että käyt työkkärin kautta järjestettävän yrityskurssin, kestää jonku kolmisen kuukautta. Tosi hyvä kurssi ja oppii ihan älyttömästi, siellä tehdään kannattavuuslaskelmia ja kaikkee muutakin. Oon ite käyny sen kurssin myös. Jos tätä kurssia et käy niin voit varautua että ely-keskus ja te-toimisto sekä pankki suhtautuu kohtuu nuivasti sinun ehotuksiin. paitsi tietysi siinä tapauksessa että omaat kaikki tiedot yrityksen perustamisesta ja osaat tehdä laskelmat sekä myyvän business-idean paperille sekä tietty selittää sen myyvästi muutamalle taholle. ja kun nyt puhun laskelmista niin sinne pankkiin ja elylle ei riitä mikään ruutupaperi jossa lukee että tarvin lainaa näin ja näin paljon siihen ja siihen. vaan sulla pitää olla vuoden ennustelaskelma jossa on alvit, verot, yrittäjäeläkkeet, yrittäjän työttömyyskassamaksut, vakuutukset, tuotekustannukset sekä kaikki muut menekit.. ja tottakai siinä pitää olla myös arvio liikevaihdosta ja siitä miten yrityksen rahantulo alkaa toimimaan. järkevintä on tehdä viiden vuoden suunnitelma koska pankkia esim. lähinnä kiinnostaa vaan se että saa rahansa poikkee sulta.

En mollaa sitä yrityskerhoa mutta mun mielestä kannattaa ihan tosissaan mennä sinne kurssille jossa on alan ammattilaiset kertomassa kaikki vinkit ja kommervenkit mitä oman firman pyörittämiseen kuuluu. niiltä saa myös rahanarvosia huomioita erilaisista porsaanrei´istä joiden kautta voit kiertää tiettyjä maksuja ja säästää veroissa, jne..

En tarkota nyt sua mutta moni ihminen kuvittelee että firman perustaminen on joku läpihuutojuttu mutta ne näkee konkan kyllä eka vuoden aikana jotka ei ota asioista kunnolla selvää ja perehdy siihen mitä ovat tekemässä.

Kyllä suomessa onnistuu yheltä mieheltä firman perustaminen mutta se vaatii tietotaitoa jota ei saa kuin hankkimalla.
+5

Kommentoi tätä vastausta

Ei missään nimessä mahdotonta, mutta ole tarkkana esim. budjetin suhteen, ainakin jos joudut lainaamaan alkupääomaa tai pyrit elättämään itsesi vain tällä firmallasi. Yleensä rahaa alkaa kertyä firmaan yllättävän paljon hitaammin kuin mitä tulee arvioitua perustamisvaiheessa. "Ilmaiset" tilat omassa kämpässä tai autotallissa auttavat tietysti kulujen hallinnan suhteen ja hitaan kasvun taktiikalla lainarahoja ei välttämättä vaadita, jolloin riskikin on pieni.

Veroasiat sun muun taloushallinnon hoitaa pitkälti kirjanpitäjä, siihen kannattanee suosiolla käyttää ulkopuolista firmaa. Myös omaa osaamista täydentävän yhtiökumppanin keksimistä mukaan voisi miettiä, mutta siinäkin on omat riskinsä - aika monesti kumppanit ajautuvat jossain vaiheessa eri linjoille.
+3

Kommentoi tätä vastausta

hommaa yhtiökumppani jota kiinnostaa ne verojutut ym
0

Kommentoi tätä vastausta