Kysy
  • Maximus T-8000 digiboxi yli 6 vuoden takaa ei käynnisty, vaan jää hyrräämään paikalleen heti käynnistämisen jälkeen. Mikä voisi olla syynä tähän?

    Olen omistanut kyseisen digiboxin jo yli 6 vuotta ja käyttänyt sitä aktiivisesti ilman ongelmia. Lopetin kuitenkin television katselun kuin seinään viime syksynä ja nyt digiboxi on seissyt valmiustilassa n. puoli vuotta.

    Tänä aamuna huomasin, että se oli mennyt päälle itsestään, mutta kun katsoin tarkemmin huomasin, että se käynnistikin itseään jatkuvasti uudelleen. Boxi ei vastannut kaukosäätimen komentoihin, mutten jäänyt miettimään kaukkarin pattereita, vaan sen kummempia ajattelematta painoin boxin pois päältä päävirtakytkimestä takapaneelista.

    Nyt pari päivää myöhemmin ajattelin taas alkaa katsomaan telkkaria, mutta kun käynnistin digiboxin, sen tuuletin alkaa hyrrätä, ilmoitusvalo muuttuu keltaiseksi ja se jää siihen. Joillain kerroilla, kun kytkin sen uudestaan päälle, se näytti punaista valoa ja toi digiboxin näytölle tekstin "MAXIMUS T-8000" (Mikä normaalisti näkyy, kun laitteen käynnistää). Se kuitenkin jää teksti näytöllään hyrräämään, eikä se käynnisty loppuun asti.

    Mitä teen?!? Minulla oli tärkeitä tallennuksia digiboxilla, eikä nykyään saa enää ominaisuuksiltaan näin monipuolisia boxeja!

    8000 boxi digi digiboksi Digiboksit digiboxi Ei käynnisty Jumissa jää jumiin maximus ongelma t- t-8000 tv

2 vastausta

  • Itsellä on kaapelimallin maxium c-8000
    sammuta virta takakytkimestä, käynnistä laite kytkimestä pitämällä etupaneelin menu näppäintä pohjassa, tuolloin laite tekee emergency bootin.

    toivottavasti lähtee käyntiin tuolla tavalla.

    näissä laitteissa on powerin konkat ja niitä on myytävänä huutonetissä

  • veikkaan että kovalevy on entinen, vaihtamalla sen saattaa saada digiboxista vielä kalun.

    vanha kovo on jakatapauksessa otettava irti mikäli haluaa "pelastaa" jotakin siltä lyömällä sen esim tietokoneeseen kiinni.

Suosituimmat aiheet

Lisää aiheita

Uusimmat tapahtumat palvelussa

Aktiivisimmat käyttäjät

Näytä koko lista