Kysy
  • Ennen tääkin mesta oli pro tasoinen nyt täällä uskotellaan että mikkisoftan virus/ palomuuri softat olisivat riittäviä nykymaailmassa. Voi Voi teitä

    mikkisofta

7 vastausta

  • ehkä kuitenkin suurin osa tietokoneiden käyttäjistä on niitä vähän tavallisempia käyttäjiä, jotka eivät surffaa kaiken maailman sivuilla tai kikkaile netin kanssa, ja jotka ei tiedä eikä osaa vaihtaa mahdollisesti parempaan

    mikäli netin käyttäminen rajoittuu pankkiin, sähköpostiin, uutisiin ja veikkauksen peleihin, varmasti pärjää microsoftin omilla ratkaisuilla

    ja luulisin että pahimmat uhkatekijät ja virukset tunnetaan yleisesti kaikkien firmojen tuotteissa, ts. ajan kuluessa kaikkien ohjelmien taso paranee

  • Kyllä "mikkisoftan" systeemeillä pärjää erittäin hyvin kun vähän katsoo missä surffailee ja mitä latailee. Miksi ei pärjäisi?

  • Ainoa palomuuri/virustorjunta on, että pistät koneen kiinni, piiloudut kellariin, etkä mene lähellekään toista ihmistä, etkä koske mihinkään hanaan tai oven kahvaan, etkä niistä käsilläs ikinä nenääsi.
    Voisit myös opiskella kunnon kryptausta, niille henkilöille olisi kysyntää.

  • Hyvin on kohta 6 vuotta pärjätty Windowsin palomuuri + Avast yhdistelmällä. Ei ole koskaan ollut ylimääräisiä koneella, vaikka skannaillut muilla softilla. :)

  • hyvin on windowsin vakiopalomuuria käytetty vuosikausia,ja hyvin on toiminut,ei ole ollut ongelmia isompia sen kanssa,toki erillinen vorustentorjunta ohjelma on ollut (avg ajanut sen virkaa)

  • Kokeilkaa shields up testausta ,sieltä näkee et onko perusasjat kunnossa https://www.grc.com/x/ne.dll?bh0bkyd2 löytyy tuolta

  • Kannattaisi se kyllä jonku tason virustorjunta olla kuin Microsoftin oma. Sillä ei ne Virukset,Matot, Troijalaiset hirveenä ilmoittele kun tulee koneelle. Ja jos on oikeen suuri pöpökammo niin kannattaa vaihtaa käyttöjärjestelmää. Ei tule niin paljon pääsärkyä. =D

Suosituimmat aiheet

Lisää aiheita

Uusimmat tapahtumat palvelussa

Aktiivisimmat käyttäjät

Näytä koko lista