Kysy
  • Toisen ihmisen lotto/arpa voittolapun löytäminen?

    Onko rikos tai muuta jos löytää toisen ihmisen esim. ässä arvan ja siinä olisi 100€ voitto ja ottaisi voiton itselle? Entä jos löytää lottolapun ja siinä olisi miljoonien voitto?

7 vastausta

  • Mitä sitten tapahtuu jos lapun oikea omistaja selvittää Veikkauksen kanssa omistavansa ja maksaneensa lapun pankkikortillaan. Tilanne saattaa olla toisenlainen jos ostaja maksanut käteisellä, silloin omistajuutta ei voi selvittää.
    Löytötavara ei ole koskaan heti löytäjän omistama.

  • Lottolappu ja arvat ovat haltijapapereita. Jos niitä ei ole sidottu mihinkään tiliin yms. niin sen haltija on oikeutettu nostamaan sillä lapulla olevan voiton. Eli voitto kuuluu sille, jolla lappu on. Asian moraalisesta oikeutuksesta voidaan olla monta eri mieltä, mutta kyseessä ei ole rikos. Asiasta on useita ennakko päätöksiä. :-)

  • Yli 20 euron arvoiset tavarat ja esineet pitää lain mukaan toimittaa poliisin löytötavaroihin. Jos siis arpalipussa on 100 euron voitto, on se siis 100 euron arvoinen löytötavara.
    Näin siis lain mukaan.
    Jos omatunto jostain syystä piinaa, lahjoittaa varat vaikka hyväntekeväisyyteen. pienet voitot maksetaan kuitenkin käteisellä. Ja poliisi ei ryhdy arpalipun lunastajaa jäljittämään ellei kyseessä ole reilusti suurempi voitto.

  • Jos minulla on esim valokuva lottokupongista, tai joku muu tieto että olen ostanut kupongin jossa on miljoonavoitto ja joku muu on voiton lunastanut kun tuloste on hukkunut, niin jos luottokortilla olen pelin ostanut, niin silloin ostotapahtuma on kyllä jäljitettävissä jos teen rikosilmoituksen asiasta.
    Suurissa voitoissa veikkaus tietää tasan tarkkaan kenelle voitto on maksettu joten sitä kautta löytäjän jäljille on mahdollista päästä.
    Onko voittokupongin ostotapahtuma ja korttitiedot yhdistettävissä niin tarkasti toisiinsa, siihen en osaa vastata.
    Oikeudessa syytetty luultavasti väittäisi että minun tekemä ostos on joku ihan muu veikkauspeli kuin se voittanut.

  • On "laitonta" kuten vaikka toisen kännykän löytäminen maasta ja pitäminen itsellä, ei se muutu sinun omaisuudeksi siinnä maassa ollessaan. Se miten todistat kadonneen lapun/arvan omaksesi on monesti ongelma, jopa mahdottomuus.

  • Etenkin jos lappu on ostettu pankkikortilla, sille on helppo löytää omistaja.

  • Pelaaminen on Veikkauksen ja pelaajan välinen sopimussuhde, ja se on voimassa vaikka kuponki katoaisikin. Kuponki on vain tosite tämän sopimussuhteen syntymisestä, mutta sopimussuhde ei purkaudu vaikka tosite olisikin kateissa. Pelaaja on aina oikeutettu voittoon, ja vääryydellä kupongin haltuunsa saanut syyllistyy rikokseen jos yrittää lunastaa voittoa itselleen.

Suosituimmat aiheet

Lisää aiheita

Uusimmat tapahtumat palvelussa

Aktiivisimmat käyttäjät

Näytä koko lista