Kysy
  • Nukkuminen

    Joo joo ei liity mitenkään tietokoneisiin ja tekniikkaan, mutta silti, älkää vihatko.
    Onko muilla samaa ongelmaa että ei tule uni illalla vaikka kuinka väsyttää? Tätä ollut jo melkein 2 viikkoa ja alkaa hieman huolestumaan kun saan unen päästä kiinni vasta siinä 3 aikaan. Mistä tälläinen saattaa johtua? Voiko johtua liiasta liikunnasta. Olen treenannut aika aktiivisesti pohkeitani ja alavartaloa. Voiko tämä olla se ongelma. Voiko yksi tietty lihas mennä "ylikuntoon"?

14 vastausta

  • Orgasmi ennen unia auttaa.

  • Stressihän aiheuttaa unettomuutta, ja ihminen voi olla stressaantunut myös tietämättään. Alitajuisesti saattaa stressata jostain. Itsellä ollut uniongelmia ihan lapsesta asti, aina välillä oli parempia jaksoja ja välillä valvoin kolmekkin vuorokautta putkeen. Menin lääkäriin ihan muun asian takia jolloin tohtori kysäisi että miten nukun kun näytän niin väsyneeltä. hetken aikaa keskusteltuamme hän totesi että minulla on luultavasti melatoniin tuotannossa jokin häiriö. kirjoitti respan, pari viikkoa meni että lääke alkoi vaikuttaa mutta nyt on nukuttu 5vuotta ihan normaalit yöunet. Melatoniinilääkkeet ei sinänsä ole mitään unilääkkeitä vaan ne korvaavat sen mitä käpyrauhanen ei pysty tuottamaan. Kannattaa jutella lääkärin kanssa, pitkään jatkunut unettomuus johtaa kaikenlaisiin muihin fyysisiin ongelmiin, ja joissain tapauksissa jopa henkisiin.

  • Nukkumaanmenoajoista kannattaa pitää huoli. Aina olisi hyvä mennä säännöllisesti suunnilleen samaan aikaan nukkumaan sillä jatkuvat isot vaihtelut unirytmissä saa melatoniinin erityksen sekaisin. Eli siis viikonloppuisin eikä lomallakaan saisi päästää unirytmiä aivan sekaisin. Nukkumaan olisi hyvää myös mennä ajoissa. Mihinkä aikaan muuten menet nukkumaan? Niin ja päiväunet yms. kannattaa jättää pois jos sellaisia nukkuu koska on sitten illalla vväsyneempi. Nukahtamiseen otollisin aika on ennnen kahtatoista.
    Ja joo. Tiedän että joku huomaa, että tämä viesti on kirjoitettu joskus vähän ennen yhtä. Jouduuin itsekkin lääkärille uniongelmien takia (sieltä näitä neuvojakin sain). Nyt loman takia on itellä unirytmi taas sekaisin :( . Eli älä ota mallia minusta.

    Aiemmin mainittiinkiin jo stressi. Onko jokin mahdollisesti stressannut sinua viime aikoina? Yritä saada stressin aiheuttaja poistetuksi jos mahdollista.

    Illalla ei myöskään olisi ennen nukkumaan menoa hyvä olla konella tai katsoa televisiota tai rassata puhelintaan. Em. laitteiden käyttö olisi hyvä lopettaa ainakin tuntia ennen nukkumaan menoa. Kirjan lukeminen on hyvä tapa saada ajatukset jonnekkin muualle ja lukiessa väsymys voi iskeä niin, että kun kirjan laittaa pois niin nukahtaa heti.

    Tietenkin aiemmin sanottiin että voisi johtu treenauksesta nuo uniongelmat. Kasvuhormonin eritys on korkeimmillaan kello 21-3 joten voisihan se treenaus tosiaan vaikuttaa. Rasittuessa kehon adrenaliinitaso nousee. Adrenaliini taas vaikuttaa nukahtamiseen. Tutulla oli sellainen ongelma, että hänelle tuli paljon finnejä kun hän rupesi treenaamaan kunnolla. Lääkäri totesi sen johtuvan adrenaliinitason noususta. Siitä päätellen uniongelmiesi syy voi olla myös tässä.

    Kokeileppa siis vaikka lopettaa treenaaminen muutaman päivän ajaksi ja tee jotain rauhallista ja mukavaa mutta käy toki jollain kevyellä lenkillä. Katso vaikuttaako se unen saantiisi.

    Mitään lisäravinteita ja energiajuomia ei olisi hyvä käyttää illalla. Ja ei kannata mitään kovin raskasta tehdä ennen nukkumaan menoa. Jokin kevyt lenkki on kyllä ihan jopa hyvästä.

  • Nämä energiajuomat on todettu kaikki pahemmaksi kun kahvi.
    Sisältävät 20% enemmän kofeiinia, ja sokeria niin tajuttomasti että
    olen ihmetellytkin kuinka joku voi näitä juoda.
    Joo unohda ne energiajuomat ja proteiinit klo:18.00 jälkeen.
    Äläkä jää makaamaan siihen tietsikan kylkeen, vaan lähde käve-
    lylle tai lenkille niin helpottaa. Uni tuleee varmasti.

  • Kaverilla oli aikoinaan samanlainen ongelma. Siihen auttoi iltalenkki. Jos lenkin jätti väliin niin yö meni aika pipariksi.

  • Löytyy kyllä nukahtamiseen auttavia lääkkeitä ja unen turvaamiseen kun nukahduslääkkeen vaikutus loppu noin 2 t. kuluttua voi uni tulla levottomaksi, joku kävellee käytävässä oven kolahdus aamulla hommiin je heräät kyseiseen vaikka 3:50 ja sen yön unet saattoi olla sitten siinä, mutta ensialkuun kannatta lähteä liikeelle nukahtamis lääkeillä joita siis lääkäri voi määrätä.

    Lääkäriltä keskustelu aika ongelmaan jos et saa muuten asiaa hoidettu, itse olen joutunut moisia käyttämään jo noin 25 v. olen ollut lähes kakarasta asti saamaan huono unenpäästä kiinni.

    Nukahduslääkekään ei ole mikään nuija nukutus, jos valvot sen puoliintumisajan yli, voit unelle sanoa morjens tai koittaa ottaa uudelleen, näin omalla kohdallani.

    Sanovat vielä että tunti ennen nukkumaan menoa pitäisi rauhoittua, sitten pitäisi unen tulla paremmin ei siis mitää rankkka fyysistä treenaamista ennen ennen nukkumaan menoa, vaimon kanssa treenaaminen siiretään nyt tässä eri kategoriaan.

    Ongelmat taittavat kuitenkin olla kaikki ykslö kohtaisia, ellet pohdi miten seuraavan päivän asiat menee rakenna taloa mikä on seuraavan kohteen valmistus järjestys jne..... noissa projekteissa unet menee päässä neljän ruuhka.

  • Ihan sama ongelma, eikä mikään auta...

    Tuskimpa liikunta, paitsi jos käytät lisäravintoa; urheilujuomia jne...

  • Itsekään en saa unenpäästä kiinni ennen aamukuutta vaikka menisin pyörimään sänkyyn jo 24 aikaan. Vastaavasti nukunkin siihen päiväneljään.
    Ja eo ole mitään vaikutusta jos raastan itseni ylös aikaisin.
    Muuten on päinvastainen tilanne aloittajan kanssa, en ole harrastanut liikuntaa kymmeneen vuoteen, pl. tietenkin normaalit arkihommat.

  • Orkku tosiaan kehiin jo nukuttaa.

  • Tuossa nyt oli muutamia oikeita vastauksia, mutta yksi myös ihan väärä. Harrastat kevyttä liikuntaa iltapäivästä, juot mahdollisimman vähän kahvia iltapäivästä, mielellään ei ollenkaan enää 16:00 jälkeen, aikainen kevyt iltapala (reilusti ennen nukkumaanmenoa) ja jos juot energiajuomia, lopeta se kokonaan. melatoniini todellakin auttaa, mutta se ei yksinään välttämätä riitä, tilaa iHerbistä mukaan myös Valeriaanaa ja "Bed time" juomia. Facebookissa on sellainen ryhmä, josta voit kysyä ihan mitä vain ja aina saat viisaita vastauksia (Terveysälykkäät).

    Itelläni oli hetken aikaa samantapaisia ongelmia, toivottavasti pääset eroon niistä ja pääset taas nauttimaan elämästä.

    PS, alkon lääkkeet kannattaa unohtaa.

  • Käytänhän minä proteenijauhetta. Voiko tämä oikeasti aiheuttaa ongelman?

  • Isälläni oli ihan sama ongelma, Kun hän treenasi (ihan sama ammulla, illalla, vai päivällä) niin hän ei saanut unta. Keho jäi ikään kuin valmiustilaan. Tähän auttoi juurikin melatoniini. Jos lääkäri ei kirjota reseptiä, niin kipinkapin tallinaan ja apteekkin, jossa melatoniini on ihan reseptivapaa lääke. Tai siis eihän se ole lääke.

  • En tosiaan juo kahvia enkä energiajuomia. Nainut piriste mitä käytän on se proteenijauhe mutta senkin otan viimeistään jo kello 2 päivällä treenin jälkeen. Viime yönä meni taas noin puolitoista tuntia sängyssä pyöriskellessä. Kai minä käännyn sitten lääkärin puoleen, jos tämä sama vielä jatkuu. Kiitos kaikille ohjeista.

  • Pullo kossua...

Suosituimmat aiheet

Lisää aiheita

Uusimmat tapahtumat palvelussa

Aktiivisimmat käyttäjät

Näytä koko lista