Mitä 3D näyttö tarvitsee koneelta kunnolla toimiakseen.
+2
että 120Hz hyöty tulee käytännössä esille, käyttötarkoitus olisi ilman 3D laseja.

10 vastausta

Järjestä:aikapisteet
Kuluttaja markkinoilla ei taida vielä olla ilman laseja toimivia 3D tekniikoita, ja mikäli onkin, ovat ne varmasti hyvinkin kalliita.

Hyvään tulokseen pääset riittävän tehokkaallaa näytönohjaimella. Riippuen materiaalista jota on tarkoitus toistaa 3D:nä, leffoihin riittää hieman tehottomampikin näytönohjain, mutta raskaammat pelit tykkäävät sitten äkkiä kahdestakin kortista 3D laseja käytettäessä.
"Kunnoliseen" käyttökokemukseen pääsee esim nVidian korteilla, perinteiseen elokuva käyttöön riittää mainiosti vanhemmatkin kortit, esimerkiksi 1Gb:n versio GTX 460:sesta taipuu hienosti 3D elokuville, mutta pelikäytössä (tietenkin tämä on riippuvainen peleistä) saattaa olla fiksuinta hankkia suosiolla GTX 680 tai jopa kaksikin.

On myös hyvä muistaa että vaikka peli toimisikin 3D:nä niin tehoja tarvitaan tuplaten normaaliin verrattuna, koska yhden kuvan sijaan kuvia tulee kaksi, johtuen stereoskooppisesta toiminnasta. Perinteisesti näytöt toimivat 60Hz:n taajuudella, tällöin optimi olisi 60 kuvaa sekunnissa, 120Hz:n näytön kohdalla siis tarvitaan tuplaten kuvia, ja usein myös tuplaten tehoja.
Joillekin ihmisille tosin riittää jo tuo 60Hz:iä 3D kuvalle, useilla ihmisillä tosin noin alhaisilla virkistystaajuksilla (30 kuvaa per silmä/sekunti) aiheuttaa helposti päänsärkyä.

Halvimmillaan 3d:stä pääsee nauttimaan joko käytetyllä nVidian GTX 260/275 näytönohjaimella, 120Hz:n näytöllä sekä 3dVision laseilla, parempaan käyttökokemukseen pääsee tietenkin kalliimmalla järjestelmällä sekä mahdollisesti 3D:tä tukevilla televisioilla. Itse kuitenkin suosittelisin panostamaan sekä näytönohjaimeen/ohjaimiin, sekä muuhun tietokoneen rautaan. Prosessorinkin on syytä olla nykypäivää jotta se kykenee tarjoamaan riittävästi pureskeltavaa näytönohjaimille, eikä täten muodostu pullonkaulaksi.
Toms Hardware:sta löytyy myös hyvä artikkeli aiheesta joka kannattaa lukaista:

http://www.hardware.fi/artikkelit/artik...rdwaren-katsaus
+1

Kommentoi tätä vastausta

Tarkoitin että mikäli käytät noita suljinlaseja nähdäksesi tuon 3D efektin, pitää näytönohjaimen olla tehokas. Mikäli kyseessä vieläpä esimerkiksi Crysis (siis se ensimmäinen) tarvitaan tehoja reippaalla kädellä. Mikäli kortti vääntää ruutuja normaalisti sen 50 ruutua sekunnissa tuossa pelissä, se piirtää niitä 3d lasien kanssa niitä 25kpl sekunnissa, eli pelikokemus laskee tuntuvasti. Kaikki pelit eivät onneksi ole noin raskaita (lue.paskasti koodattuja) kuten Crysis tai esim Metro 2033 joten ne toimivat paremmin 3D visionia käytettäessä.
Ilman laseja nuo 120Hz:n näytöt toimivat kuten mitkä tahansa muutkin näytöt, esim 60Hz:n paneelit. 60Hz:n paneeleilla voidaan myös käyttää noita suljinlaseja, mutta silmää kohden kuvia on tällöin 30, ei 60.
Anteeksi mikäli selostan vaikeasti. Mutta ilman noita laseja sinun ei tarvitse murehtia pelien pyörimisestä, lasien kanssa jotkin pelit pyörivät ongelmitta tuon 60 ruutua sekunnissa (molemmille silmille) toiset taas vähemmän, esim Crysis on siinä ja siinä, maksimi asetuksilla melko varmasti ruutujen päivitysnopeus laskee.
+1

Kommentoi tätä vastausta

Miten laajakaistan nopeus vaikuttaa 3d näyttöihin?
0

Kommentoi tätä vastausta

curvy2 : miten laajakaista vaikuttaa 3d näyttöihin? =D
0

Kommentoi tätä vastausta

Siis kooma ymmäränkö oikein i5 x4 ja GTX560Ti on liian löysää kamaa 120Hz paneelille, vaikka ei kolmiulotteisena laitetta käyttäisikään.

Vain 120Hz paneelin tuomia muita etuja oli ajatuksena hyödyntää peleissä tavallisen 60Hz näytön tavoin, esimerkinnä pelit BF3, CODit, Crysis, Skyrim jne.

Aika vähän löytyy juttua 120Hz paneelin käytöstä tavalisena näyttönä, joitakin olen löytänyt sekä sen tuomista eduista peleissä ilman kolmiulotteisuutta, yleisin on jouhevampi pelien kulku mutta tarvitsee varmaan sitten SLIn tai CFn ja markkinoiden parhaat näyttikset.

En kyllä millään viitsi osto kokeilua näiden/lukemieni peruteella tehdä.
0

Kommentoi tätä vastausta

Kiitos kooma vastauksista, 120Hz näytöstä on siis hyötyä normaalina näyttönä mikäli ruudunpäivitys pyörii yli 60fps siis peleissä jouhevammat liikkeet, hiiren jouhevampi liikkuvuus & jopa työpöydällä etuja mitä olen juttuja 120Hz paneeleista käyttäjä kokemuksia lueskellut sekä vastauksia etsiskellyt.
0

Kommentoi tätä vastausta

西班牙陸軍已經在海岸防御中使用了12門圣塔芭芭拉公司的APU
新款Garana催情口香糖
0

Kommentoi tätä vastausta

代表3:無所不能無處不在柜
援交
0

Kommentoi tätä vastausta

該圖看出,魚皮破損和魚肉開裂現象同時存在,且都比較嚴重。嚴重破壞了成品蒸魚的賣相。
樂威壯藥效
0

Kommentoi tätä vastausta

Tietysti se vaatii jonkun verran koneelta tehoja, sillä HD/3D vaatii enemmän kapasiteettiä... Ja vielä laajakaistalta rankempia nopeuksia..
-14

Kommentoi tätä vastausta