Kysy

6 vastausta

  • haluatko että "mamu" vie viimiset vähäisetkin työt?

  • Sekö on ainoa syy? Minä tiedän kokemuksesta miljoona muutakin syytä. Mustia ukkoja asuu naapurissa, ei tarvi varmaan enempää kertoa, kaikki tietää.

  • Nyt tärkeä asia. Mamu ja pakolainen ovat kaksi aivan eri asiaa. Maahanmuuttaja joutuu tanssimaan byrokraattien pillin mukaan ja tekemään paljon että saisi edes saman toimeentulotuen kuin suomalainen. Pakolainen vain tupsahtaa Suomeen ja saa etuudet automaattisesti ilman mitään vaatimuksia.

  • Mamut tulevat tänne suurin osa muka sotaa pakoon ja sitten niille maksellaan kaiken maailman korvauksia, kun Suomessa on kuitenkin niitä suomalaisia jotka eivät sitten saa niitä korvauksia. Jos esim.suomalainen muuttaisi vaikka Saksaan tai minne tahansa muualle se ei saisi minkäänlaisia korvauksia. Ja koko ajan vaan lisääntyy mamujen määrä

  • Kysehän on oikeastaan siitä, miten tänne "eksyneitä" ihmisiä kohdellaan. Eri maista saapuvilla on eri oikeudet. Eihän mamu ole kuin maahanmuuttaja, mutta joutuu taisteluun viranomaisten kesken, koska siellä ei ole järkeistetty järjenkäyttöä.
    Pakolaiset, eikö heitä olisi jo maantieteellisestikin avustaa siellä, mistä he ovat lähtöisin. Toinen;kaikki eivät ihan vakuuuta, nuoret asekuntoiset miehet tulee tänne muka pakolaisina.

  • no mamut vie esimerkiksi vähäisetkin asunnot suomesta kun on kotimaisiakin suomalaisia asuntojonossa tolkuton määrä

Suosituimmat aiheet

Lisää aiheita

Uusimmat tapahtumat palvelussa

Aktiivisimmat käyttäjät

Näytä koko lista